Aidan päiväkirja TET-harjoittelusta

Kuva: Pasi Hakala / Studio Varjo

Hei! Olen Aida ja käyn 9. luokkaa.
Olen aloittanut nyt Fashion Unitilla tettiläisenä, TET-jaksoni on viikon mittainen ja olen tähän
mennessä saanut kokea jo monia erilaisia puolia Fashion Unitilla työskentelystä niin toimistolla kuin kentälläkin. Olen ollut Fashion Unitilla mallina jo noin 2 vuotta, mutta on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka esimerkiksi tapahtumia suunnitellaan. Tähän asti olen vasta nähnyt tapahtumat valmiina.

Olen tänään 30.10. päässyt tekemään mapitus työtä, kuuntelemaan
Johannan puhetta JAMK:in oppilaille yrittäjyydestä, tekemään sisältösuunnitelmaa ja seuraamaan muotinäytöksen luomista ja sen tekoa. Täällä olo on ollut todella mukavaa ja monipuolista. Kirjoitan muutamasta TET-päivästä päiväkirjaa ja avaan teille mitä olen päässyt tekemään.


Keskiviikko 1.11.2023

Tulin tänään klo 9.30 ja olen tänään tehnyt vanhojen lehtileikkeiden lajittelua. Se on ollut
mukavaa työtä, sillä olen saanut tehdä itse käsilläni ja samalla olen päässyt tutustumaan paremmin
Fashion Unitin historiaan ja huippuhetkiin vuosien varrelta. 

Pääsin tänään hieman siivoamaan ja järjestelemään pöytiä, joka oli mukava välihomma. Iltapäivällä
toimistolla kävi castingissa malli Tampereelta ja pääsin seuraamaan myös tätä prosessia.
Kävimme päivällä myös Caffitellasta hakemassa lounasta toimistolle ja söimme täällä.
Tänään on ollut mukava ja rento päivä toimistolla.


Kuva: Antti Kotiranta

Torstai 2.11.2023

Tänään on ollut hieman erilainen päivä, sillä aloitimme tällä kertaa jo ennen kahdeksaa
Sohwittaressa, jossa kävimme Resiinan yrittäjien tapaamisessa. Siellä yrittäjät pitivät lyhyen
hissipuheen yrityksestään, jotka olivat kaikki hyvin mielenkiintoisia. Oli mukavaa päästä
kuuntelemaan kaikkien yrittäjien puheita, sillä itsekin olen kiinnostunut yrittäjyydestä.

Resiinan kokouksen jälkeen lähdimme takaisin toimistolle ja siellä aloimme laittamaan
Johannan hiuksia valmiiksi. Pääsin kihartamaan ja letittämään Johannan tukkaa ja ennen lähtöä valitsimme vielä juontovaatteet hänelle. 

Puolenpäivän maissa lähdimme Paviljonkiin kohti Keski Suomen Taloyhtiöpäivä -tapahtumaa. Kun pääsimme paikanpäälle, kävimme Paviljongissa syömässä herkullisen lounaan ja sitten lähdimme itse tapahtumaan, jossa Johanna oli juontamassa. 

Loppupäivän ajan otin tapahtumasta videoita ja kuvia, 
kuuntelin Johannan juontoja ja eri alan ammattilaisten puheita. Oli todella mukavaa päästä
tänäänkin tekemään erilaisia hommia, jotka olivat todella mielenkiintoisia.


Perjantai 3.11.2023

Aloitin tänään vasta 11.30 Prismassa ja pääsin taas tänään tekemään täysin uudenlaista
avustavaa työtä. Valitsimme Annin kanssa tulevaan Prisman muotinäytökseen vaatteita. Oli ihan
mahtavaa päästä mukaan auttamaan vaatteiden valitsemisessa malleille ja stailaamaan niitä. Pääsin
tänään siis mukaan muodintäyteiseen päivään. 

Prismassa meni tänään melkein koko päivä, mutta iltapäivällä tulimme vielä toimistolle, 
koska Mallivalmennus alkoi puoli viiden aikaan. Olen nyt alkuluennon ajan kirjoittanut tätä tekstiä, mutta menen loppuajaksi vielä kuuntelemaan sen loppuosaa.


Kuva: Pasi Hakala / Studio Varjo

Koko TET-jakso on ollut ihana kokemus ja olen päässyt tekemään niin paljon erilaisia avustavia työ
tehtäviä. Pääsin käymään erilaisissa tapahtumissa, sain seurata muotinäytöksen tekoa ja suunnittelemista, tapasin paljon uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä, olin mukana valitsemassa Prisman muotinäytöksen vaatteita sekä paljon muuta. 

Täällä TET-harjoittelu on ollut kivaa ja vaihtelevaa, 
ja on ollut mukavaa päästä mukaan ideointiin ja muihin suunnitteluhommiin. 
Tämä on ollut ihan unelma TET-paikka ja toivottavasti pääsisin joskus taas uudestaan.

Terkuin,
Aida


Kommentit