Esittelyssä harjoittelijamme Noel!

 





Harjoitteluni Fashion Unitilla - tule sellaisena kuin olet!

Olen 19-vuotias aloitteva ja innovatiivinen valokuvaaja, joka suhtautuu intohimoisesti elämän suurten hetkien ikuistamiseen kameran linssin läpi. Olen kolmannen vuoden media-alan perustutkintoa opiskeleva, avoin ja ennakkoluuloton opiskelija Spesiasta. 

Omaa tyyliäni voisi kuvailla parhaiten puhtaana ja häiriöttömänä. Käytän paljon rentoja vaatteita, koska tykkään pitää oloni rentona ja kevyenä, mutta silti tyylikkäänä. 

Yritän olla mahdollisimman minimalistinen värien ja muotoilun suhteen, koska siten tunnen oloni mukavammaksi. 

Muodin ja tyylin kautta haluan ilmaista itseäni ja kehittää myös uusia trendejä. Haaveena olisi tehdä oma vaatemerkki. 

Tulin harjoittelemaan Fashion Unitin mallitoimistoon, koska ala kiinnostaa ja ihan uuden kokemuksenkin takia. Täällä pääsin ilmaisemaan itseäni ja näkemään haaveammattejani. 



  Pääsin kuvaamaan Fashion Unitin toimitusjohtajan Johanna Soilun kauppakeskus Sepän joulunavauksessa.


Kuukauden mittaisessa suht lyhyessä harjoittelussani viihdyin hyvin ja ala on ollut odotusteni mukainen. Olen päässyt seurailemaan mallitoimiston arkea ja oppimaan paljon uutta. Täällä on ollut mukavaa työskennellä hyvässä seurassa sekä henkilökunnan että kaikkien mallien kanssa. 

Suosittelen paikkaa kovasti kaikille uusille halukkaille malleille. Taidat ajatella, että malliksi pääsemiseksi vaaditaan paljon. Mutta ei...voit nimittäin tulla aivan omana itsenäsi ilman minkäänlaista kokemusta,  koska täällä sitä opitaan. 

Suurin osa Fashion Unitin malleista ei ole alussa täysin itsevarmoja tai osaavia. Monet ovat olleet arkoja ja ujoja, mutta hekin ovat selvinneet siitä ja tulleet vain paremmiksi.






Kiitoksin,
Noel Johansson





Kommentit