Ajan hengessä mukana vastuullisesti

Vastuullisuus ja kestävät valinnat ovat olleet pinnalla pitkään. Muotipäivät by Fashion Unit kulkee tänä vuonna teemalla vastuullisuus ja paremmat valinnat. Poikkeuksellinen vuosi on tuonut vastuullisen ajattelun pinnalle monin tavoin.

Tapahtuma-ala on ottanut osumaa koronapandemian myötä ja siksi taloudellinen vastuullisuus on kaikkien huulilla. Tuetaan yhdessä yrityksiä ja pienyrittäjiä, työllistetään ihmisiä ja pidetään huolta toisistamme. Eikä unohdeta vastuullista toimintaa omassa arjessamme vaan tehdään kestäviä valintoja päivittäin. Yritetään lisäksi omalla toiminnallamme pitää pandemian leviäminen kurissa. 


Teeman myötä, myös meidän tiimimme on alkanut pohtimaan niitä kestäviä valintoja, joilla vaikutamme päivittäin omaan hiilijalanjälkeemme. Haluammekin jakaa nämä tavat teille, ja olemme halukkaita lukemaan teidän tapoja ja vinkkejä kommenteissa!

🌿Vaihtamalla turhan yksityisautoilun julkisiin kulkuvälineisiin, hyötyliikuntaan tai kimppakyyteihin

🌿Alentamalla vaatteiden pesulämpötilaa ja pidentämällä pesuväliä

🌿Valitsemalla ruokakaupassa satokausituotteita, ja ottamalla ruokakärryyn enemmän kotimaisia vilja- ja kasvistuotteita, joilla on pienempi hiilijalanjälki kuin liha- ja maitotuotteilla.

🌿Valitsemalla tuotteita, joissa on ympäristömerkki

🌿Kierrättämällä

🌿Kiinnittämällä huomioita omaan ruokahävikin määrään


Muotipäiviä odotellen,
FU tiimi

Kommentit