Tyylini #2 Mikä tekee takista klassisen?

Tervehdykset!

Syksy on koittanut, puut ruskastuneet ja sää viilentynyt. On se tyypillinen aika vuodesta, kun takin ostaminen alkaa pyörimään useamman kerran päässä. Tyylini -postaussarjan toisessa osassa jaamme ajatuksiamme ennen takkikaupoille menemistä. 


Saatamme usein kuulla, kun takkivalinnan avuksi annetaan neuvo 'valitse ajaton klassikko'. Mekään emme todellakaan kiellä tämän neuvon olevan varsin hyvä, sillä ajattomat hyvästä materiaalista tehdyt takit palvelevat kantajaansa vuodesta toiseen. Biker-nahkatakit, villakangastakit sekä trenssit lukeutuvat ikuisiin klassikoihin, jotka toimivat vuodesta, sesongista sekä trendeistä toiseen ja kolmanteen.


Käyttöikä tekee oman klassikon 
Klassinen takki on valinta, joka soveltuu vuodesta toiseen kantajalleen. Kuitenkaan yksilötasolla tämä ei päde kaikkiin. Kaikki eivät koe, että edellä mainitut klassikot istuisivat omaan tyyliin. Onkin tärkeää tuntea oma tyyli, sillä usean vuoden käyttöä lunastava takki on jokaiselle oma klassikko. Omannäköinen ja omalta tuntuva takki on onnistuneempi hankinta, kun haluat vuodesta toiseen useana päivänä valita nimenomaisen yksilön päällesi. Takki kuitenkin on ehdoton Suomessa, joten täysin saman tarpeen täyttämiseltä vuosittain säästytään, kun takki on valittu oma tyyli edellä.  


Viisi vinkkiä takkikaupoille

1. Määritä takin tyyli vaadittavan käyttötarpeen mukaan. 
Kun tiedät etsimäsi tyylin takin käyttötarpeen mukaan, osaat suunnistaa paremmin oikeisiin ostospaikkoihin. Arkinen, asiallinen vai niiden yhdistäminen? 

2. Mitä funktioita takilta vaadit? 
Jos haluat mennä viilettää takilla säässä kuin säässä, silloin esimerkiksi nahkatakki ei ole optimaalisin valinta. Arjen askareihin, kevyeen liikuntaan ja metsäseikkailuihin soveltuu hyvin kevyttoppatakki.  

3. Käy trendikokeilu-kierroksella 
Kun kaupat tarjoavat syksyn uutuuksiaan, mene vaikka ystäväsi kanssa kiertelemään valikoimia. Inspiraation hakeminen ei nimittäin maksa mitään, mutta parhaassa tapauksessa vastaan voi tulla juuri niin omannäköinen takki, joka istuu omaan tyyliin täydellisesti. Kun takki istuu omaan tyyliin, sen käyttöikä ja -kerrat voivat nousta herkästi klassista valintaa suuremmaksi. 

4. Valitse monikäyttöinen klassinen takki etikettipukeutumiseen
Jos tarpeesi on itsellesi muuten vähäkäyttöisempi, kuten etikettipukeutumiseen istuva takki, luota klassiseen ja hyvin istuvaan neutraaliin valintaan, joka sopii kaikkien eri juhlavaatteiden kanssa.

5. Tiedä värisi
Tutki vaatekaappiasi sekä omaa tyyliäsi ennen kaupoille menemistä. Kartoita tyylivaihtoehtoja sen mukaan, että takki tulee suoraan osaksi vaatekaappia, eikä luo ostohetken jälkeen ajatusta 'mikään minun tuotteista ei sovi tämän kanssa'.    


Jos koet, että kaipaat apua esimerkiksi takkivalinnan kanssa, tutustuhan ihmeessä FU:n stailauspalveluun.

Kommentit