"Ajattelin, että kaikkien mallien kuuluu olla samannäköisiä, -pituisia ja -kokoisia. Kaikki ennakkoluulot muuttuivat mallikoulutuksen myötä"

Tervehdykset! 
Jos yhtään meitä sosiaalisessa mediassa seuraat, olet saattanut huomata tässä olleen sellainen pieni ponnistus nimeltään Muotipäivät. Muotipäivät sujuivat aurinkoisessa säässä syksyn muodista nauttien, mutta nyt Muotipäivät 2019 jää teidän ja meidän upeaksi kokemuksesi, ja Fashion Unitin matka jatkuu kohti syksyä. 

Tulevana lauantaina 14.9. alkaa meidän syksyn My Style -valmennukset. Alkavassa My Style valmennuksissa on valittavissa Tyylivalmennus, Esiintymis- ja juontajavalmennus sekä mallin töistä haaveileville Mallivalmennus. 

Kaksi meidän upeaa Mallivalmennuksen kokenutta jakavat kokemuksiaan niin tyyli- kuin mallivalmennuksesta.   

 Emil M aloitti Mallivalmennuksen 2018 syksyllä.

"Alussa totta kai jännitti miten minut otetaan vastaan. Koulutuskokemus oli upea, josta nousi tärkeitä asioita mallintyötä ajatellen. Opin löytämään oman värimaailman pukeutumisessa ja tärkeitä asioita ihon hoidosta."

"Fashion Unitilla on mahtava porukka. Kaikki ovat mukavia ja avoimia toisilleen. Olen tutustunut uusiin ihmisiin FU:n kautta. Olen saanut tosi hyviä kokemuksia erilaisista mallikeikoista. Olen vuoden 2018 syksystä edennyt mielestäni hyvin, mutta opittavaa on vielä paljon."
Minttu P suoritti My Style mallivalmennuksen keväällä 2019. Mintun ennakkoluulot mallin työstä oli aiemmin seissyt unelman edessä. 

"Ajattelin, että kaikkien mallien kuuluu olla samannäköisiä, -pituisia ja -kokoisia. Kaikki ennakkoluulot muuttuivat mallikoulutuksen myötä."

Mallivalmennuksessa Minttu halusi kehittää itseään. Esimerkiksi hän piti itseään hyvinkin varmana koroilla kävelijänä, johon oma asenne ja tyyli oli muodostunut tanssitaustasta. Kävelyssään Minttu lähtikin kehittämään teknisyyttä, rytmiä sekä tyyliä. Koulutukseen kuuluneesta ehostusopetuksesta sekä väri- ja vartalokartoituksen Minttu koki äärimmäisen mielenkiintoisena sekä opettavaisena 

"Meikkiopetuksessa oleminen oli ihan super kivaa, opin paljon muun muassa pohjustuksen tärkeydestä. Väri- ja vartalokartoituksessa opin etsimään itseäni imartelevia värejä, jotka tekevät ihosta heleämmän näköisen tai korostaa silmiä aivan uudella tavalla. Tarkastelimme omaa ja toistemme vartalomalleja."

Mallivalmiuden tärkeimmäksi asiaksi Minttu nostaa itsevarmuuden kehittymisen. Johanna Soilu rikkoi mallimaailman ennakkoluulot mitä hänellä oli. Johanna opetti kuinka jokainen on hyvä omana itsenään, kenenkään ei tarvitse muuttua, eikä kauneudesta voi kilpailla – jokainen on kaunis omalla tavallaan. Johanna opetti myös siitä, että erilaisuus on rikkaus ja erilaisia malleja tarvitaan. Tärkeää oli ymmärtää se, että vaikka et saisi jotain tiettyä työtä/keikkaa se ei tarkoita että itse olisit huono, et vain ollut sitä mitä he etsivät.

"En olisi arvannut miten paljon Fashion Unit tuo iloa minun elämääni. Jos olisin tiennyt, olisin jo aikaisemmin käynyt mallivalmennuksen. Olen superkiitollinen siitä, kuinka hyvin FU-tiimi (tai no sitä voi kutsua mielestäni jo isoksi perheeksi), on ottanut minut vastaan. Myöskin mallin työn monipuolisuus yllätti minut positiivisesti. Olen oppinut paljon itse toimistolta sekä myös kokeneemmilta malleilta. Mallina työskentelemisessä mahtavaa on se, että voit aina kehittyä, ja se motivoi minua. Aina löytyy jotain, mitä pitää harjoitella tai mitä voit tehdä paremmin - kasvu on loputonta. Kasvu tapahtuu tekemällä monipuolisia töitä ja tämä näkyy jatkossa kokemuksena."

Kommentit