Mari osallistui syksyn 2025 Mallivalmennukseen, joten kysyimme hänen kokemuksiaan valmennuksesta.
Lue alta kuinka Mari päätyi hakemaan malliksi ja mitä Mallivalmennuksesta jäi hänelle käteen.
Viidenkympin villitys vai ihan jotain muuta?
”Siis sorry, mutta mää en kyllä nyt kestä. Mun on pakko sanoa… siis tajuutsä, miltä toi kuulostaa? Kunnon viidenkympin villitykseltä!”
Suurin piirtein näillä sanoilla rakas ystäväni kommentoi, kun kerroin aloittaneeni mallivalmennuksen Fashion Unitilla. Haluan heti alkuun korostaa, ettei äänensävy ollut millään tavalla kettuileva. Repäisimme tilanteesta molemmat mehevät huutonaurut ja päädyimme pitkän ystävyytemme perinteiden mukaisesti hyvään keskusteluun.
Päädyin mukaan valmennukseen monen sattuman ja pitkän, vuosien mittaisen tarinan kautta. Lähes kymmenen vuotta sitten alakouluikäistä tytärtäni lähestyttiin casting- pyynnöllä, josta hän innostui välittömästi. Äitinsä sen sijaan ei ollut yhtä innoissaan: toimiston sijainti Helsingissä ja hieman hyökkääväkin tapa lähestyä lasta tuntuivat huonolta lähtökohdalta varhaismurrosikäisen kohdalla – vaikka halusinkin tukea hänen innostustaan ja haaveitaan.
Onnekseni muistin Johannan ja Fashion Unitin, joihin olin saanut tutustua muun muassa yrittäjäyhdistyksen kautta. Kysyin Johannalta mahdollisuutta toteuttaa tyttären toive castingiin osallistumisesta, ja asia järjestyi jo seuraavalle viikolle.
Siitä lähtien Fashion Unit on ollut tyttärellemme rakas ja kasvattava harrastus jonka puitteissa on ollut hyvä kasvaa vastuuntuntoiseksi ja muita huomioivaksi nuoreksi aikuiseksi. Äidin rooliksi jäi luonnollisesti alkumatkalla lähinnä kuljettajan ja rahoitusosaston tehtävät – kuten monessa muussakin harrastuksessa – ja ilolla niitä hoidin. Äitinä sain olla todella huolettomin mielin siitä, kuinka kokonaisvaltaisen turvallisesti valmennus, työkeikat ja kaikki muu toiminta sujui.
Vuosien vieriessä tytär alkoi houkutella äitiä mukaan valmennukseen: ”Sun kyllä niiiiiiin pitäis nyt vaan mennä sinne valmennukseen. Se tekis sulle hyvää. Saisit jotain muutakin mietittävää kuin työt… ja muutenkin.” Erityisesti tuo ”muutenkin” on edelleen täsmentämättä – ehkä parempi niin.
Torppasin ajatuksen aina suorilta, vaikka nyt jälkeenpäin en oikeastaan edes tiedä miksi.
Lasten lennettyä pesästä jo joitakin vuosia sitten aloin syksyllä 2025 pohtia, että matkatyön rytmiin pitäisi keksiä sopiva harrastus. Nokkelana naisena tytär näki tässä heti mahdollisuuden: juuri tänä syksynä valmennuksen aikataulut osuisivat ainakin osittain yksiin työkuvioideni kanssa. Hän patisti laittamaan Johannalle viestiä: ”Niinku heti. Ettei jää aikomiseksi.”
Pari viikkoa myöhemmin löysin itseni valmennuksesta.
Vaikka olen melko kokenut esiintyjä ja puhuja, en todellakaan kokenut olevani mukavuusalueellani. Tuntui hassulta ajatella, että tällainen hieman alle 160-senttinen, keskileveä ja vahvasti keski-ikäinen rouvasihminen voisi ylipäätään mennä mallivalmennukseen.
Oli hyvä nipistää itseään ja muistuttaa omista periaatteistani: tyttö pystyt mihin vaan ja aina voi kokeilla rohkeasti – koskaan ei tiedä, mitä voi oppia.
Ja kyllä muuten kannatti.
Ensinnäkin valmennukset toimivat erinomaisena vastapainona arjelle. Työni on hektistä ja vaativaa, ja olen tottunut pitämään lankoja käsissäni. Oli suorastaan terapeuttista jättäytyä valmiiksi pureskellun ohjelman vietäväksi: tarkistaa, mitä piti olla mukana, saapua ajoissa paikalle ja tehdä parhaansa mukaan se, mitä pyydettiin. Ja onnistua – yhdessä muiden valmennettavien kanssa.
Toiseksi sain piristäviä vinkkejä muuttuneen kroppani pukemiseen sekä varmuutta ja uudistavia niksejä kokemuskanjonien kaunistaman ihon hoitoon ja ehostamiseen. Unohtamatta käyttökelpoisia keinoja vähintäänkin kurittoman kuontaloni kesyttämiseen.
Ja mikä parasta: viisitoistavuotiaasta nelikymppiseksi jalassa olleet korkkarit palasivat käyttöön myös arjessa!
Voinee sanoa, että sekä ulkoinen että sisäinen ryhtini nousi huomattavasti – ja samalla myös mieliala koheni syksyn pimeydestä huolimatta.
Minulle tästä tuli voimaannuttava ja voimavaroja tukeva harrastussyksy, jonka aikana tutustuin huipputyyppeihin ja sain oppia taas uutta. Ehkä välillä jopa vähän villiinnyn tästä ilosta ja energiasta, mutta se ei kyllä johdu viidestä kympistä – vaan hyvästä olosta omissa nahoissani.
Kuten ystäväni kanssa totesimme, tämä uusi harrastus on ennen kaikkea jotain sellaista, josta saan kaikille elämänalueille lämpimästi säteilevää iloa, voimaa, varmuutta ja sisältöä.
Merkityksellisintä on kuitenkin aina lopulta se, miltä tuntuu.
Siellä sydämellä.
Seuraavaksi Mari on ottanut seuraavan askeleen ja varannut ajan portfoliokuvauksiin. Marin kuvia mallipankissa tullaan näkemään helmikuussa 2026.
Kuvat: Jani Salonen @snapsbyjani
Muotinäytös: Halonen pikkujoulumuotinäytös 8.11.2025
Kommentit
Lähetä kommentti