Keskisuomalainen julkaisi sunnuntaina 21.1. mallistamme Jesse Vuorenmaasta pysäyttävän tekstin. Juttu löytyy Keskisuomalaisen sivuilta: https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6487752
Juttu luettavissa myös tässä alla:
Katariina Hakaniemi / SUSU
Kevään 2023 muotinäytös idyllisellä Kenkäveron pappila-alueella Mikkelissä on päättynyt. Ilmeet ovat helpottuneita. Moni on juuri toiminut mallina ensimmäistä kertaa elämässään, niin myös Jesse Vuorenmaa, tuolloin vielä 16-vuotias nuorukainen.
Seuraan sivusta, kun jyväskyläläisen mallitoimisto Fashion Unitin toimitusjohtaja ja valmentaja Johanna Soilu jakaa suojateilleen kurssitodistuksia. Samalla hän esittelee suurelle näytölle heijastettuja poseerauskuvia ja luettelee yksitellen malliensa vahvuuksia.
Kun tulee Vuorenmaan kuvien vuoro, Soilu kehuu niitäkin vuolaasti. Sitten hän kääntyy katsomaan pöydässä istuvaa mallia tarkemmin.
– Sanos minulle, miten on mahdollista, että noin komea nuorimies ei aina aivan tunnu uskovan itseensä? hän kysyy yllättäen.
Vuorenmaa ei hätkähdä, vaan katsoo Soilua suoraan silmiin ja sanoo kuuluvalla äänellä:
– No, johtuisiko se siitä, että meikäläistä on koulukiusattu niin rankasti koko elämän.
Tuntuu kuin saliin laskeutuisi muutaman sekunnin hiljaisuus.
Runsaat puoli vuotta myöhemmin tapaamme Jyväskylän Kortepohjassa.
Keittiönpöydän toiselle puolelle istahtaa viime kesänä 17 vuotta täyttänyt Jesse Vuorenmaa. Hän opiskelee ammattikoulussa talonrakentajan perustutkintoa, pitää rap-musiikista ja tekee satunnaisesti mallintöitä. Kännykkä pyörii kädessä ja poikakin hetken puisessa tuolissaan ennen kuin sopiva asento löytyy.
Jesseä vastapäätä asettuu hänen äitinsä Anna Vuorenmaa, 49.
On alkamassa intensiivinen parituntinen. Sen aikana käy nopeasti ilmi, että Jesse on elänyt tähänastisen elämänsä kuin pikakelauksella. Hän asuukin jo omillaan, joskin vain parinsadan metrin päässä vanhemmistaan ja sisaruksistaan.
Kun asumisjärjestelyt tulevat puheeksi, poika tokaisee:
– Ai niin, mutsi, mä tarvitsen tiskiainetta!
Jesse Vuorenmaata on kiusattu päiväkoti-ikäisestä asti. Kiusaaminen on ollut ulkopuolelle jättämistä, syrjimistä, haukkumista ja ilkkumista. Ei niinkään fyysistä kiusaamista, onneksi.
Hän on varma, että syynä kiusaamiseen on hänen adhd:nsä ja kaikki se, mikä siitä on seurannut.
Adhd on tarkkaavaisuushäiriö, joka näyttäytyy muun muassa levottomuutena ja impulsiivisuutena. Adhd on ilmennyt vahvana tarpeena kulkea omia polkujaan ja olla tekemättä kompromisseja. Diagnoosin hän sai kuusivuotiaana.
Minä olen sellainen kuin haluan, sopeutukaa siihen, hänen olemuksensa viestii.
Hänen kanssaan on kyllä haluttu hengata, siitä ei ole kyse. Kavereiden kiinnostus on kuitenkin lopahtanut nopeasti ja vaihtunut päänaukomiseksi, kun poika ei ole halunnut tehdä samoja asioita kuin ikätoverit.
– Minua ei esimerkiksi kiinnostanut pätkän vertaa jotkut tietokonepelit. Iskä yritti opettaa mulle änärin pelaamista, mutta en tajunnut sitä ollenkaan.
Hän on yksinkertaisesti ollut monelle liikaa. Joitakin vuosia kestäneen ajanjakson jopa omat vanhemmat olivat neuvottomia hänen kanssaan. On ollut päihdekokeiluja, itsetuhoisuutta ja provosoivaa käytöstä, kaikki ahdistuksesta kumpuavaa.
Vuorenmaa on tykännyt pukeutua ylisuuriin huppareihin, lattiaa laahaaviin farkkuihin ja muihin skeittareille tyypillisiin vaatteisiin. Hiusten väri on leikitellyt sateenkaaren kaikilla sävyillä. On ollut pinkkiä tukkaa, pitkää tukkaa ja höyläkaljua.
– Rastoja rokkasin melkein kolme vuotta, hän sanoo ja antaa etusormensa pikakelata puhelimeensa tallennettuja kuvia.
– Tollaset, hän näyttää yhtä kuvaa, jossa hänen päätään toden totta koristavat komeat, pitkät rastalestit.
Äiti antaa ymmärtää, ettei rastavaihe ollut aivan niin pitkä, mutta mitäpä väliä sillä on. Pointti on se, ettei poika ole koskaan halunnut olla samanlainen kuin muut.
– Tuossa asiassa olemme Jessen kanssa samanlaisia. Minäkään en halunnut olla kuin muut. Olin luokan ainoa heavytyttö. Anna Vuorenmaa sanoo.
Kelataan filmiä 2010-luvun alkuun. Äiti muistaa tarkasti, mistä oman lapsen kiusaaminen alkoi.
– Muistatko, kun päiväkotiin sai tuoda jonkin lempilelun? hän kysyy pojaltaan.
Tämä nyökkää. Hän halusi ottaa mukaansa tädiltään saamansa oikeaa vauvaa muistuttavan babyborn-nuken.
– Rakastin sitä helvetisti, poika sanoo lämmön ja uhman sekaisella äänellä.
Äiti muistaa kysyneensä useita kertoja, halusiko Jesse varmasti viedä päiväkotiin juuri nuken.
Hän pelkäsi pahinta ja pahin toteutui. Poika, joka toi päiväkotiin "tyttöjen lelun", jätettiin leikkien ulkopuolelle.
– Muut vittu vei sinne jotain Spiderman-figuureja ja sellaisia, mitä ne on, monsteriautoja, Jesse puuskahtaa.
Kirosanoilla ryyditettyä puhetta tulee paljon. Ilmaisut eivät kuitenkaan ole aggressiivisia vaan pikemminkin satunnaisia välimerkkejä.
Babyborn-kuvio on sittemmin toistunut monta kertaa.
Persoonallisesti pukeutuva poika on aina halunnut jotakin, jota muilla ei ole – kuten vaikkapa kultaiset housut tai camohousut – ja äitiä on hirvittänyt. Samalla, kun hän on ollut ylpeä rohkeasta pojastaan, hän on pelännyt tämän puolesta.
– Olen yrittänyt toimia puskurina ja muistuttaa, että tuo vain lietsoo kiusaajia, Anna Vuorenmaa sanoo.
Ulkopuolelle jättäminen korostui, kun poika jäi toisen luokan jälkeen luokalle. Lukeminen takkusi. Vanha luokka meni menojaan, kun Jesse siirtyi kesän jälkeen opiskelemaan itseään vuotta nuorempien kanssa.
Vanhan luokan kaverit eivät lupauksistaan huolimatta leikkineet hänen kanssaan välitunneilla eivätkä kävelleet yhdessä koulumatkaa. Se tuntui hylkäämiseltä.
Kun poika pukeutui ensimmäisen kerran himoitsemiinsa kultaisiin housuihin, hän joutui saman tien painimatsiin koulussa. Syynä ei kuitenkaan ollut hänen kimalteleva asunsa, vaan se, että hän puolusti alakynteen joutunutta luokkakaveriaan.
Yksi synti on ollut se, että Jesse Vuorenmaa on kuunnellut erilaista musiikkia kuin muut. Hän vei koulun levyraatiin räppiä silloin, kun se ei vielä ollut koko kansan musiikkia. Hänet naurettiin pihalle luokasta.
Oman kaupunginosan räppärit ovat tärkeä yhteisö Vuorenmaalle. Hän palaa Gettomasaan ja kumppaneihin lukuisia kertoja haastattelun aikana.
Kerran hän osui lautoineen paikalle, kun räppäri Stepa kuvasi musiikkivideota.
Stepa lupasi esiintymisen musiikkivideolla, jos poika menee kotiin, siivoaa huoneensa ja lähettää lopputuloksesta kuvan hänelle. Näin tapahtui, ja nyt Vuorenmaan voi bongata Stepan Siistii räppii -biisin videolta.
Se, että tutut räppärit ovat ottaneet kasvatusvastuuta, tuntuu sopivan hänelle.
– Nämä tyypit ovat auttaneet mua. Siksi mä kuuntelen, kun he sanovat jotain.
Auttaminen tarkoittaa yhteisöön hyväksymistä. Se tuntuu todella hyvältä. Sen sijaan tuntuu ikävältä kuulla kiusaajien huutoja siitä, ettei kukaan oikeasti välitä hänestä.
– Saan kuulla paljon sitä, että sä et pysty tuohon, oot luuseri.
Luuseri on Vuorenmaahan kohdistetuista haukkumasanoista ehdottomasti lievin.
Siemen mallinhommiin kylvettiin jo taaperoiässä.
Jesse oli äidin mielestä supersuloinen lapsi, joten hän vei tämän muotikuvauksiin. Niistä ei tuolloin seurannut sen enempää.
Kun poika varttui, Anna Vuorenmaa sai usein kuulla, että poika on niin hyvännäköinen, että hänestä olisi vaikka malliksi. Sitten Anna sattui törmäämään työasioissa mallitoimiston Johanna Soiluun ja vilautti tälle kuvaa pojastaan.
Soilun harjaantuneet silmät panivat potentiaalin merkille.
Kun uusi valmennuskurssi puolitoista vuotta sitten syksyllä oli alkamassa, Vuorenmaa päätti osallistua sille.
– Onhan se vähän sellaista joojoomiehenä olemista, hän hymähtää ja tarkoittaa, että harjoituksissa ja esityksissä on puettava päälle sellaisiakin vaatteita, joita ei itse tavallisesti käytä.
Hän pitää kuitenkin mallina toimimisesta, vaikka moinen itsensä toteuttaminen onkin kirvoittanut kuittailua. Kun hänelle on irvailtu, että luuletko sinä olevasi joku malli, hän on sanonut, että en luule, vaan minä olen. Sen kun katsot Fashion Unitin sivuilta.
Vuorenmaasta olisi herkullista olla näkemässä, kun irvailijat joskus tulevat miestenvaateliikkeeseen ostoksille. Silloin he ehkä näkevät muotikuvassa hänet esittelemässä juuri sitä hyvin istuvaa pukua, jonka he itselleen haluavat.
Fashion Unitin Johanna Soilu arvioi, että hänen käsiensä läpi on mennyt toistatuhatta mallivalmennettavaa 15 vuoden aikana. Hänen yrityksensä keskeisiä arvoja on ollut mallien itsetunnon parantaminen.
Soilukin muistaa toukokuisen hetken Mikkelin Kenkäverossa elävästi. Moni läsnäolija on jälkeenpäin ilmaissut Soilulle ihailevansa aloittelevan mallin rohkeutta avata suunsa näin henkilökohtaisesta kipukohdasta.
– Jesse antoi tuolla kommentilla voimaa muille kiusatuille, tiedän sen. Hän osoitti, että pystyy asettumaan asioiden yläpuolelle.
Soilun mukaan hätkähdyttävän suurella osalla malleista on kiusaamisesta tai hylätyksi tulemisesta johtuvia itsetunto-ongelmia, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Hän on huomannut, että valmennukseen tuleva seisoo usein jonkinlaisessa tienristeyksessä, jossa on valittava, painaako leuan rintaan vai nostaako sen ylös.
Soilu haluaa olla mukana nostamassa leukaa ylös ja lisäämässä empatiaa ihmisten välille. Jos empatia lisääntyy, kiusaaminen vähenee, Soilu uskoo.
Hän on käynyt keskusteluja malliensa kanssa siitä, miksi he toisinaan vähättelevät itseään. Kun kiusattu saa hyvää palautetta persoonastaan ja ulkomuodostaan, reaktiot voivat olla voimakkaita.
– Itkua, ihmetystä, häkeltymistä, Soilu luettelee.
Peruskouluvuodet olivat kiusaamisen vuoksi Jesse Vuorenmaalle vaikeita. Kouluun lähtö ahdisti aina. Vanhemmat yrittivät kannustaa poikaansa lähtemään sinne silti.
Koulussa hän kertoi kiusaamisesta opettajille, mutta siitä ei ollut hänen mukaansa mitään apua. Hän muistaa yhden keskustelun, jossa pöydän ympärillä istuivat hänen lisäkseen myös kiusaajat.
– Se oli yks paskan hailee. Ketään ei kiinnostanut. Kiusaaminen vain paheni, kun siitä kertoi. Olin muiden silmissä vasikka.
Äidille pojan kiusaaminen on ollut erityisen sydäntäsärkevää, sillä hän oli itsekin koulukiusattu.
– Kiusaamiseen ei puututtu 1980-luvulla eikä siihen puututa 2020-luvulla. Tietäisihän se opettajille lisähommia, Anna Vuorenmaa sanoo.
Pöydässä on hetken hiljaista.
– En usko, että kiusaaminen loppuu niin kauan kun on erilaisia ihmisiä, äiti jatkaa sitten.
Poika on samaa mieltä. Hän on pannut merkille, että jotkut opettajat pelkäävät oppilaita. Hän ymmärtää myös itse olleensa vaikea pala nieltäväksi.
– Muakin on pelätty. Olen ollut niin kova sanomaan vastaan.
Kun Jesse Vuorenmaata kuuntelee, unohtaa, miten nuori hän on.
– Tuota mä kuulen tosi paljon.
Viikset kasvoivat jo ennen kuin ääni ennätti murrosvaiheeseen. Silloin hänelle irvailtiin "homoäänestä", jonka voisi työntää v-alkuiseen paikkaan.
Varhainen kehittyminen on ajanut hänet viettämään aikaa itseään vanhempien seurassa. Se ei ole aina ollut hyvä asia. Hän on sanojensa mukaan nähnyt "helvetin nuorena ihan liikaa".
Äiti ja poika ovat puhuneet asioista paljon varsinkin sen jälkeen, kun heidän välinsä lähenivät jälleen. Varhaisina teinivuosinaan poika oli avohuollon puolella sijoitettuna ja lopulta myös jonkin aikaa huostaan otettuna. Ajanjakso kesti yhteensä nelisen vuotta ja päättyi keväällä 2023.
– Olimme niin kovasti toisiamme vastaan jossain vaiheessa, että oli pakko ottaa pieni pesäero, Anna Vuorenmaa selittää.
Sen enempää hän ei näistä vuosista puhu. Hän kertoo vain, että koska Jesse oli sijoitettuna avopuolella, auttavat ihmiset ja seinät vaihtuivat jatkuvasti. Se oli henkisesti raskasta aikaa kaikille.
Äidille kipeintä koko tarinassa on se, ettei hän ole kyennyt suojelemaan poikaansa.
– Olen aina ollut henkeen ja vereen kiusaamista vastaan. Silti en pystynyt estämään sitä, etteikö Jesseä olisi alettu kiusata, hän sanoo.
Jesse puolestaan on pahoillaan siitä, että on aiheuttanut "mutsille miljoona sydänkohtausta". Eikä hän unohda sitä, kun oli lähdössä lastensuojelulaitokseen ja näki ensimmäisen kerran isänsä itkevän.
Äidillä on ollut lapselleen yksi ydinviesti, jota hän yhä toistaa: pian helpottaa.
– Tämän kiusaamisvaiheen yli on nyt vain rämmittävä. Jossakin vaiheessa erilaisuutesi kääntyy sinulle eduksi, hän sanoo.
– On jo kääntynyt, poika tokaisee.
Äitikään ei ole tällä hetkellä niin huolestunut kuin joskus on ollut.
Se on se luotto, Anna Vuorenmaa sanoo ja katsoo toisella puolella pöytää istuvaa poikaansa pitkään.
– Jep.
Sitten poika jatkaa:
– Mä olen aina pystynyt tulemaan kotiin, mitä ikinä olenkaan tehnyt. Minulla on aina ollut koti, johon palata.
Se, että sekä äiti että poika uskovat, ettei kiusaamista saada koskaan loppumaan, kuulostaa lohduttomalta.
Eikö mikään siis toimi?
– Ei ainakaan se, että kääntää kiusaajille toisen poskensa, Jesse Vuorenmaa sanoo ja antaa ymmärtää, että yritetty on.
Vaikka opettajalle puhuminen ei auttanutkaan, hän neuvoo silti puhumaan kiusaamisesta edes jollekin.
– Etsi se oikea ihminen. Jos hän ei kuuntele, hän ei ole oikea.
Vuorenmaa on päättänyt, ettei hän anna kiusaamisen vaikuttaa itseensä. Osalle kiusaajistaan hän on antanut anteeksi, osalle hän ei anna koskaan.
Juuri nyt sekä äitiä, poikaa että minua jutun kirjoittajana mietityttää se, houkutteleeko tämä lehtijuttu kiusaajat esille poteroistaan.
Siitä huolimatta Vuorenmaa haluaa kertoa tarinansa.
On kysyttävä vielä yksi kysymys. Onko oman tiensä kulkija koskaan ajatellut, että olisi oikeastaan helpompi luovuttaa ja yrittää olla suosiolla samanlainen kuin kaikki muut?
Jesse Vuorenmaa pyöräyttää silmiään. Todellakin on.
– Toi kela on ollut mun päässä varmaan sata miljoonaa kertaa. Mutta ei – en mä ole sitä halunnut. Enkä mä olisi siihen pystynytkään.
Kommentit
Lähetä kommentti